Olen mukana Todellisuuden tutkimuskeskuksen Ei-inhimillinen saareke -projektissa (2016-2017). Kokoonnumme kerran kuukaudessa tutkimaan ei-inhimillisten asioiden ja ilmiöiden esiintymistä ja esityksen kysymystä laajemmin kuin ihmiseen keskittyen, jonain mahdollisesti myös ihmisestä riippumattomana rajauksena. Tässä vaiheessa prosessia määritämme jokainen jokseenkin itse kysymyksen, jonka parissa työskentelemme. Tapaamiset ovat avoimia kaikille kiinnostuneille ihmisosallistujille. Poikkeuksellisesti julkaisen oman Ei-inhimillisen saarekkeen blogiin kirjoittamani tekstin myös tässä blogissa, koska saavutin siinä itselleni keskeisiä ajatuksia suhteessa ei-inhimilliseen esitykseen:
2.10.2016 työskentelen esityksen rajauksen kysymyksen ja ajan kanssa. Olemme ajan kerrostamassa Verkkosaaressa, joka on erilaisten työkoneiden, koivujen, kalastajien ja ainakin yhden ihmisen vakituinen koti. Samalla se on ei-kenenkään maata meren rannalla, jossa muutaman vuoden päästä on joukko uusia korkeita asuinkerrostaloja.
Alkukeskustelussa ensimmäistä kertaa mukana ollut vieraamme tuo esiin kysymyksen muutoksesta. Pohdimme onko muutos elimellinen osa ei-inhimillistä esitystä? Onko muutoksen käsite ei-inhimillisen esityksen ontologian kannalta keskeinen? En meinaa saada kiinni tästä kysymyksestä, se ei kristallisoidu ajatuksiksi, mutta se tuntuu tärkeältä jauhaa.
Lähden liikkeelle tämän kysymyksen kanssa. Päädyn makaamaan mattolaiturille. Olen samaa aikaa kontaktissa veden ruumiin (the body of water - ihana ilmaus) ja laiturin ruumiin kanssa ja oman ruumiini kanssa. Katson taivaalle. Olen pilvien ajallisuudessa, niiden ajallisuus hakeutuu ruumiiseeni, ajatukseni silti raksuttavat ja yritän saada otetta muutoksesta ja siitä mitä se tarkoittaa suhteessa esityskäsitykseeni. Katson pilviä ja heijastan niiden keveyttä, jatkuvaa muutoksessa olemista, jatkuvaa vesihöyryn uudelleen muotoutumista. Uudelleen muotoutumisen prosessi on muutosta. Mietin voisiko esityksen rajaamisen kysymystä lähestyä muotoutumisen kysymyksenä? Kaikki on jatkuvassa muutoksessa. Tuleeko jostakin esitys, kun se saa jonkinlaisen muodon tai hahmon? Muoto tai hahmo ei välttämättä ole ihmisen aistittavissa. Mietin ei-inhimillistä aikaa, ajallisuutta joka ei rajoitu ihmisen havaintoon ajasta. Mietin esitystä omassa ruumiissani. Esityksen voi ajatella rajautuvan niin kovin monin eri tavoin. Omassa ruumiissani voin ajatella useita esityksen vaiheita, joista yksi on elämäni maan päällä. Sitä edeltävä esitys oli mahdollisesti kehittymiseni muna-ja siittiösolun kohdattua, sitä ennen munasolun aihio äidissäni jo hänen ollessaan sikiö tai vanhempianikin aiemmin olemassa olleiden dna- ketjujen sukupolvet ylittävä esitys. Kuollessani ruumiini esitys on maatumisen ja sulautumisen ja ravintoketjun osana olemisen esitys.
Vesipisaroista koostuvat pilvet muotoutuvat koko ajan uudelleen ja vesipisarat matkaavat höyryksi ja sateeksi, haihtuen maasta ja taas alas sataen. Pisaroiden matka ja yhdistyminen toisiin pisaroihin muodostavat jatkuvasti uudenlaisia ja eri mittakaavoissa erottuvia koreografioita ja esityksiä. Oletan, että pilvien muotoutumisen koreografia on toistettavissa kaikessa olevassa. Yksittäiset esiintyjät, kuten vesipisarat voivat muotoutuessaan rajautua esitykseksi ja samalla ne ovat jatkuvasti osa erilaisia kytkeytymisiä, joissa eri oliot tai useat samanlaiset oliot ja ilmiöt ovat vuorovaikutteiseisessa esityksessä keskenään ja tätä vuorovaikutusta kai voisi kutsua ekologiaksi.
Tällä hetkellä kaikki on minulle esitystä. Esityksen piiristä ei voi rajata ulos mitään. Esimerkiksi kysymykset esiintyjän tietoisuudesta eivät päde rajauksena, koska tieteen kautta saadaan jatkuvasti uutta tietoa eläinten ja kasvien tietoisuudesta. Omassa kokemuksessani tietoisuus ei myöskään rajaudu vain ihmisen ominaisuudeksi vaan jaettavaksi kaiken kanssa ja samalla myös tietoisuuksia on useita erilaisia. Onko esitys sitten yhtä kuin elämä? Ja jos on, mitä merkitystä esityksen äärellä oleilussa, esityksen tekemisessä tai taiteellisessa työssä on? Mitä esityksen käsitteellä tekee, jos se on synonyymi elämälle?
Olemisen prosessit, kuten eläminen ja kuoleminen, ovat näkökulmastani esityksiä tai niitä voi havainnoida esityksinä. Ehkä esityksen käsite on itsessään rajaus havainnolle ja ajattelulle, joka mahdollistaa elämän ja todellisuuden ymmärtämisen totutusta poiketen…Näin sitä ei voisi ajatella elämän prosessien synonyymina, mutta niitä avaavana, tutkivana ja muokkaavana kehyksenä.
Ei-inhimillisen saarekkeen blogi:
http://www.todellisuus.fi/new-page-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti